Tanssinopettajat


Olemme päätoimisia tanssinopettajia ja olemme toimineet yrittäjinä vuodesta 1994.
Olemme myös aktiivisia tanssijoita ja käymme säännöllisesti tanssimassa ja kouluttaudumme useamman kerran vuodessa ulkomailla.

Opetamme modernia paritanssia alkeista jatkotasoille. Olemme kehittäneet paritansseja vastaamaan tämän päivän haasteisiin niin musiikillisesti kuin liikekielellisesti. Mottomme on, että oikeastaan mihin tahansa rytmilajiin pitäisi pystyä tassimaan parin kanssa.

Olemme suorittaneet Suomen Tanssinopettajain liiton (STOL ry) toisen asteen seuratanssiopettajan diplomi-tutkinnot. Petri on suorittanut lisäksi englantilaiselle tanssinopettajaliitolle vakio- ja latinalaistanssien tutkinnot.
Saimme vuonna 2014 vuoden seuratanssinopettaja arvon sekä diplomin 20 vuotta kestäneestä urastamme ja toiminnastamme kansainvälisen yhteistyön kehittämisessä.


Koulu

Koulumme sijaitsee Espoossa Mankkaantien ostoskeskuksessa (Lidl-rakennus) C-rapun toisessa kerroksessa. C-rappu sijaitsee rakennuksen pitkällä sivulla (Mankkaantien suuntainen sivu). Ostoskeskuksen pihalla on runsaasti parkkipaikkoja, muista vain laittaa pysäköintikiekko esille.

#
#
#