
PERUSTANSSIT
Perustanssit ovat yleisimpiä lavatansseja ja tanssiharjoittelu on helpointa aloittaa niistä. Tunteja löytyy niin vasta-alkajille kuin jo kauan tanssineille.

TANGO
Koulussamme harjoitellaan pääasiassa nykyaikaista fuusiotangoa, jossa on vaikutteita kotimaisen tangon lisäksi kansainvälisistä tangoista.

Latinotanssit
Yleisimpiä latinotansseja ovat rumba, cha cha ja salsa ja lisäksi harjoitellaan aika-ajoin sambaa, merengueta, bachataa, kizombaa ja cumbiaa.

UUTISIA
- KESÄKUUSSA tarjolla normaalien tuntien lisäksi TEKNIIKKAA ja PIKA-ALKEITA. Varaa tunnit kalenteri-sivulta.
- Kesäkuun OHJELMAA päivitetty 24.5., west coast swingin tanssijoiden kanssa sovittiin, että ryhmä jatkaa koko kesäkuun jolloin lindy hop siirtyy tulevaisuuteen.
- AIKATAULU muokkautuu aina kysynnän mukaan. Tuntien toteutuminen edellyttää riittävää osallistujamäärää ja tunteja myös lisätään mikäli sille on tarvetta. Varaamalla tunnit ajoissa ja sitovasti autat meitä ylläpitämään toimivaa aikataulua.
- Ajanvarausohjelma löytyy KALENTERI-sivulta.
- Uusi SÄHKÖPOSTIOSOITTEEMME löytyy sivun alaosasta.
YLEISTÄ KURSSEISTA
- Tanssit on jaettu tanssiperheisiin: perustanssit, tango, latinotanssit ja swingtanssit.
- Perustanssien alkeiskurssit alkavat kevät- ja syyskauden alussa. Latino- ja swingtanssien sekä tangon alkeita harjoitellaan aika ajoin tiiviskursseilla.
- Jo tanssivien tunneille voi tulla mukaan joka viikko eli tunnit ovat ns. drop in-tunteja. Jokainen kerta on itsenäinen, joten voit osallistua oman aikataulun mukaisesti. Huomioithan kuitenkin, että säännöllinen osallistuminen ja kaikkien ko. ryhmässä mukana olevien tanssien harjoitteleminen on aina oppimisen kannalta tehokkainta.
- Tunneille varataan paikka parin kanssa kalenteri-sivulla olevasta ajanvarausohjelmasta.
- Tunneilla on tasaparit ja harjoittelu tapahtuu oman parin kanssa, mutta halukkaat voivat vaihtaa paria.
- Yksin tulevat voivat etsiä paria Facebookissa olevan tanssipariryhmämme kautta tai kysymällä paria koululta.
ALKEISTUNNIT
- BACHATA ma 5.6. klo 20.00
- LAVATANGO ke 7.6. klo 18.00
- SALSA ke 21.6. klo 19.00
Katso kalenteri-sivulta koko kesäkuun aikataulu.